Paluu tulevaisuuteen, osa 3.

Mennään ajassa eteenpäin rapiat 50 vuotta.

Tarzanin kotiseudun täyttävät valtavat ostoskeskukset ja betonibunkkerit. Eivät liehu enää liaanit tai yhdetkään riekaleiset kalsarit. Jane on poissa, Tarzan itse on jähmettyneenä vahakabinetissa, Cheetahia kukaan ei edes muista. Tilalle on astunut ryhmä uusia haavoittumattomia sankareita. Samoin entinen viidakon Ykä on vaihtunut uuteen ultrakevyesti panssaroituun Ykään, joka ei taatusti tallusta metriäkään pelkissä kalsongeissa. Sääli sinänsä, kaikki vetäytyvät tätä nykyä kuoriinsa.

Jos ei ole viidakko entisensä, saman murroksen on globalisoitumisen myötä läpikäynyt rakas ulkosaaristomme. Ilmaston lämpeneminen on tuonut mukanaan positiivisia kerrannaisvaikutteita. Eilen kävin Houtskärissa poimimassa kesän ensimmäiset banaanit suoraan puista.

Tämän vuotisesta banaanisadosta on ennustettu ennätysmäistä. Banaanipuimurit ovat loppuneet kaupoista jo ajat sitten. Tosin hieman malttia omaava maaseudun kasvatti odottaa tovin ja keräilee banaaninsa myöhemmässä vaiheessa helposti käsin kalliorantamilta. 

Täyteen asutetut rannat ovat saaneet banaaninkeräilijät liikkeelle. Kesämökkien päällä riippuu lähes näkymättömät pingotetut banaaniverkot, koska kukaan rauhaa rakastava mökkeilevä lomailija ei halua herätä kesken unien peltikatolle putoavien banaanien kolinaan. Oman murheensa aiheuttavat myös verkkoihin takertuvat lokit. Toisaalta, toinen toistaan parempia lokkireseptejä on ollut jo pitkään tarjolla. Itse en ole oikein lokin makuun päässyt, johtuen vanhoillisuudestani.

Satokauden ensimmäisiä banaaneja juhlitaan festivaalihengessä. Ne eivät ole vielä parhaimmillaan, mutta laserleikkuri viipaloi niistä silmänräpäyksessä paperinohuita siivuja. Ne antavat kirpeän vivahteen tummanpuhuvaan kaislasalaattiin. Meidän kaislamme ovat edelleen maailman puhtaimpia, vaikka ne kärsivät ionisoivasta säteilystä. Geigermittari on jokaisen trendikästä salaattia rakastavan paras apulainen. Vientituotteena meidän lähes putipuhtaat kaislamme saavat A1-laatuluokan leiman ja sen myötä tärkeän roolin kaikkialla maailmassa. Venäjän presidentti syö kaislojamme niiden terveellisyyden vuoksi jopa raakana aamupuuronsa kanssa.

Viime viikolla julkaistiin Fossiilien keittokirja, joka ei saanut suurta suosiota ja se vedettiin heti markkinoilta. Harmi sinänsä, sillä se sisälsi ainakin yhden hyvän banaanireseptin, jota olisi hyvin voinut soveltaa nykytekniikalla. Viime vuosituhannella keittiömestari Eero Mäkelä tarjosi ravintolassaan kirjassa mainitun ”Mustan Banaanin”.

Siinä perusbanaani laitetaan 200 C uuniin reiluksi kymmeneksi minuutiksi. Entisaikaan sitä pidettiin kovana lämpönä, toki siinä hehkussa mustui jo herkempikin kaveri. Tärkeintä siinä proseduurissa on saada banaanin hedelmäsokeri karamellisoitumaan. Saavuttaessaan tarpeeksi korkean sisälämpötilan sen maku heittää härän pyllyä ja maultaan se pyöristyy pyöristymistään, kunnes myöhemmässä vaiheessa alkaa kulminoitumaan. Musta banaani on tietyllä tavalla verrattavissa tulivuoreen, joka harkitsee purkautumistaan ja paineen käydessä liian kovaksi se lopulta sylkee tulivuoren huippunsa ”Huitulan tuuttiin”. Eräänlaista karamellisoitumista sekin.

Perinteisessä uunissa tai hiiligrillissä paistettu Musta banaani ei tarvitse suojalaseja, eikä muitakaan suojia paistajansa ylleen. Riittää kun on käsiä suojaavat kintaat tai vanhanaikaiset patalaput taikka nykyiset kovamuovipanssarisuojat, jotka estävät uunipellin tarttumista suoraan ihoon. 

Musta banaani saa jäähtyä kotvan pöydällä, ennen kuin sen kimppuun hyökätään. Jäähdyttelyhetkeen sopii lasillinen Proseccoa. Samainen juoma käy banaanin kanssa hyvin yksiin, kunhan se on hetken huilannut pöydällä ennen skalpeerausta. Kyseessä ei ole ihmisoikeuksia rikkova toimenpide. Banaaniin tehdään ainoastaan viilto sen reunoille – joka ei loukkaa ketään – tämä viilto mahdollistaa banaanin kuoren osittaisen kuorimisen päältä, jolloin koko komeus pötköttää kuin viimeisellä matkalla ruumisarkussa jonka kansi on auki.
Tämän jälkeen tämä luonnonkäyrä veijari heivautetaan lautaselle ja sen kylkiäiseksi tarjotaan sitruunasorbettia ja espressoa. 

Nostalgiaa on ilmassa. Siitä pitää huolen myös banaanisoundtrack-biisi, Harry Belafonten Banana Boat Song, joka kääntyi vuonna 1974 Hector-nimisen lauluntekijän käsittelyssä Panaani-lauluksi. 

Jos haluatte palauttaa banaaninne alkuperäisväritykseen, eli syvän keltaiseen, sekin on mahdollista. Tässä linkki, joka saattaa olla jo toimivuudeltaan antiikin patinoimaa ja pölyttynyttä historiaa. Ehkä toimii, ehkä ei.

https://www.youtube.com/watch?v=ttjhOZjL59w

Petteri Luoto, lomaileva kauhamatkaaja