New York Luodolla: Omituisia ruokia, osa I, eli kiitos vaan ja päivää kaikille!

Thanksgiving Day pukkaa päälle siinä määrin, että jokainen kiitollisuudesta valveutunut on hankkinut jo hyvissä ajoin kalkkunan kotiinsa paahtaakseen sen uunissa tänään. Lämminhenkisestä päivästä on tulossa muutoin kylmä, nurkista vetää, ulkona tuuli vinkuu puissa ja menee hetkessä pyörteellä lahkeesta sisään. 

Tähän vuodenaikaan täytetty kalkkuna uunissa paahdettuna ja kynttilänvalossa tarjoiltuna on oiva valinta. 

Historian havinaa on kuultavissa marraskuun neljäntenä torstaina. Perimätiedon mukaan intiaanit viettivät juhlaa jo ammoisina aikoina ja söivät saalikseen saamia lintuja. Tänä päivänä vakuumoidun kalkkunan saa helposti ja myös kohtuullisen edullisesti supermarketin pakastelaarista.

Kokonaisen kalkkunan paisto-ohjetta en aio tällä kertaa jakaa, koska näissä ääriolosuhteissa (kaasulla toimiva kotiuuni) ei ole riittävää dataa, eikä perin juurin loppuun saakka harjoitettua empiiristä kenttätutkimusta. (Kotona tuo ed. mainittu kokonainen kalkkuna hädin tuskin edes mahtuisi uuniin - ja jos mahtuu, luukkua ei saa kunnolla kiinni). Elämme näin ollen kalkkunan paiston suhteen vaiston varassa. 

Vuosi sitten näihin aikoihin muistan hankkineeni valtuutetulta kalkkunan jälleenmyyjältä muutaman siivun palvattua kalkkunaa, nekin vain tarkoitettuna paahtoleivän päälle ylähuulen korvikkeeksi. Sain siivut ja lähinnä säälivän katseen kauppiaalta ”Get A Life”. 

Viimevuotisesta säälittävyydestä huolimatta pääsin tekemään perinteiselle kalkkunaillalliselle lisäkkeen muutaman mutkan kautta. Ne mutkat eivät nyt ole olennaista tässä, joten suoristetaan tarinaa. Tein pyynnöstä ja toiveesta suoraan amerikkalaisen reseptin mukaan Thanksgiving aterian lisäkkeeksi bataattigratiinin.

Ennakkoasetelmista poiketen juuresgratiinin pinnalle ei suinkaan ripotella juustoraastetta vaan vaahtokarkkeja. 

Homma menee suurin piirtein näin: Keitä neljä kuorittua bataattia kypsäksi. Kaada vesi pois. Tee lämpimistä bataateista karkea pyre. Tässä vaiheessa et tarvitse ultramoderneja sähköhyrriä, vaan puulusikan. Sekoita bataattimurskan sekaan reilusti voita, tai vähän vähemmän jos dieetti ei anna myöden, suolaa ja mp:tä, eli mustapippuria, vähän jauhettua neilikkaa, kanelia ja raastettua muskottipähkinää. Viimeksi mainittujen kanssa kehotan maltillisuutta, ovat dominoivia, vievät jo pienissä määrissä tekijää kuin litran mittaa.

Pieni loraus siirappia ja a vot, gratiinin kivijalka on muurattu. Tätä seuraa hieman epätodellinen, absurdi vaihe.

Laitat uunin kuumenemaan grillivastuksella ja ladot kylmän viileästi erivärisiä vaahtokarkkeja gratiiniastiassa lepäävän bataattipyreen pinnalle ja työnnät koko hoidon kuumaan uuniin, kun lämpö on ainakin 200 astetta. Punaisena hehkuvat uuningrillin ylävastukset pitävät huolen että vaahtokarkit pehmenevät sangen nopeasti ja saavuttavat kullan ruskean värityksen pinnalle.

Mainittakoon, että tämä kombinaatio on todellakin kokeilemisen arvoinen.

Kylkeen paahdettua kalkkunaa ja kaksitoista parasta ystävää.

Mainittakoon sekin että sarjassamme ”omituisia ruokalajeja” saattaa tulla kohtapuolin lisää ihmeteltävää. Joulukuu vierähtänee Tokiossa. Teen siellä pienellä Supperclubilla suomalaisia makuja viitenä iltana viikossa. Japanilaisille ainakin meikäläisten mämmi aiheuttaa hämmästelyä. Lukijoiden hämmästelyn kohteeksi yritän seuloa sikäläisiä ruokia ja raportoin sen minkä maistelultani pystyn. 

Ai, niin. Bataattigratiini on parhaimmillaan kuumana suoraan uunista. Tähtää siis ajoitukseen. Muutoin tämä ruoka menee jälkiruokaosastolle. 

Parit suositukset tai ainakin rohkaisut vielä.

Levylautaselle jotain oikein mustaa, esim: Percy Mayfield Plays Percy Mayfeld. (Nerokas levyn nimi).

Kuppiin: Gewurtztraminer, Gisselbrecht. Alkosta.

http://www.alko.fi/tuotteet/579337/

Petteri Luoto, vaeltava keittiömestari

Ensi viikon Johnny pitää facebookista Pläk Sapattivapaata, mutta sitä ennen miehemme maailmalla, mainio keittiömestari ja Paulo Bocuse –palkittu lihamies raportoi aasialaisesta meiningistä eli:

Shanghai Luodolla, Kiinalainen juttu, osa II

Ensimmäinen viikko kului kiinalaisten kokkien kanssa suomalaista ruokaa hämmästellessä. Toinen viikko on nyt hämmästelty lisää, opimme myös sen, ettei perunamuusia kannata tehdä wokkipannussa. Sen sijaan tapettiliisterin voi keittää wokkipannussa ihan huoletta, niin että sauhu nousee jo valmiiksi harmaalle Shanghain taivaalle. 
Kielimuuri on korkea, sitä ei rikota ihan hetkeen, sen sijaan on helpompi esittää pantomiiminä poroa, kanaa, arbuusia ja mitä milloinkin. Sillä tavalla aika kuluu valtavan nopeasti, kun teemme samat asiat moneen kertaan. Varioimme sen minkä pystymme, korjaamme sen minkä pystymme, säädämme kaiken aikaan ja joka suuntaan, ja tarjoamme vierailemme sen minkä pystyimme kaikkien vaiheiden jälkeen saamaan esille. Huomenna näistä kiinalaisista kukaan ei muista miten originelli lohikeitto tehdään, saati miksi pannukakku ja kermavaahto tarjoillaan eri yhteydessä kuin lihapullat ja muusi.
Huomenna ehkä itsekin luultavasti haluan muistella muita asioita kuin näitä itsestäänselvyyksiä. 

Kiinalainen juttu, osa 1.

Hämärät kadut, heikko valo, kaartuvat plataanipuut ja ohisuhisevat skootterit luovat mystisen tunnelman. Kaksi viikkoa on kulunut tässä Shanghain asfalttiviidakossa. 
Kaikki jäljet johtavat kuitenkin keittiöön. Lupauduin koutsaamaan kahden viikon ajan kiinalaisen ravintolan kokkeja. Agendana tarjota suomalaista ruokaa kolmessa eri tilaisuudessa. Meneillään on skandinaavisen innovaation viikko, jota sitten pohjoismaat juhlistavat eri tilaisuuksissa erilaisilla seremonioilla.

Suurta kurpitsaa etsimässä.

Silloin tällöin on hetkiä, kun ei voi kuin ihmetellä perinteiden alkuperiä ja niiden jatkumoa, ja miten ne ovat levinneet maailmanlaajuisesti? Yksi näistä on Halloween, suuren kurpitsan juhla, jota ei voi sivuuttaa, eikä varsinkaan Amerikassa voi olla huomaamatta tämän hullutuksen tuomia lieveilmiöitä. 
Kaupunkikuvassa Manhattanilla baarien sisustuksiin alkaa ilmestymään viikkoja ennen itse juhlaa hämähäkinseittejä, kumisia lepakoita sekä tietysti kokonaisia kurpitsoita, joihin on veistetty kasvot, joilla kaikilla on sahalaitakuvioitu irvistys. Niiden sisällä palavat kynttilät, mikä lisää omituisuutta olennaisesti.

Tapakseksi tai vähän isommaksi annokseksi: häränhäntää.

Tämä päivä kuluu erilaisia tapaksia miettiessä. Tehtävänäni on suunnitella ja toteuttaa kahteen eri tilaisuuteen New Yorkissa tapaspaloja, ja molemmissa toivomuksena, että Suomi maistuisi lautasella. 

Sillä ei kai suurta merkitystä ole, mistä tapas-kulttuuri on lähtöisin (Jostain Andalucian kukkuloilta). Pääasia on, että palakoko on pieni ja maku kerää suuren suosion. Tärkeämpi kysymys kuuluu, kerääkö suomalainen ruoka ulkomailla varauksettoman suosion? No, pitää olla kieli keskellä suuta. Koko ajan. 
Jos nyt pelaisi jotenkuten varman päälle, liikkeelle lähtö tapahtuisi lohesta. Tavanomaista, toimii kylläkin, mutta samalla ollaan tultu jo kokkaamisen kulminaatiopisteeseen, miten maustaa se? 
Mahdollista on edelleen sekä mennä rajusti metsään että kerätä jackpot. 

Ruskaa, omenoita ja kurpitsakeittoa

29.9.2013 Marlboro, Upstate New York

New Yorkin ruska on tosiasia. Times Squarella sitä ei välttämättä huomaa, mutta kun matkustaa puolitoista tuntia Manhattanilta pohjoiseen, avautuu väripaletti ympärille harmonisesti. 

Piri Piri In Prospect Park & Kalesalaattia. Nyt grillaamaan – keli on hyvä.

Askelmerkit ovat koko lailla selvät. Sääennuste pitää kutinsa, sää pysyy kuivana, supermarketin ovimainoksessa tarjotaan halpaa kanaa ja kutsu Brooklynin puolelle grillijuhliin on edelleen voimassa. Grillauskausi ei suinkaan ole keskikesän ohikiitävä ilmiö, vaan kausi jatkuu vielä pitkään vaahteranlehtien leijaillessa. Vasta kun ensilumi tekee tuloaan, on syytä nostaa grilli talviteloille. 

New York Luodolla #6: Keskimääräistä parempi omenapiirakka, osa 1.

22.9.2013 Woodstock, Upstate New York. 

Puolentoista tunnin päässä Manhattanin ytimestä, pohjoisessa, on Woodstock, idyllinen maalaismaiskylä, joka tunnetaan parhaiten vuoden -69 hippifestivaaleista. Hipit ovat häipyneet katukuvasta, ja kylässä vallitsee täydellinen harmonia. Linnunlaulu soi päällimmäisenä, kahviloita on vieri vieressä, tarjolla on terveysvaikutteisia ruokia: palmunsydänsalaattia, kvinoaa, raakamarinoitua ”kale”salaattia eli lehtikaalia jossa saksanpähkinöitä, päärynää ja pecorinojuustoa. Omenapiirakat koristavat vitriinejä lähes jokaisessa kahvilassa.

New York Luodolla, Fast Food, osa 2.

Pientä tungosta Grand Centralin liepeillä. Korkeiden kattojen yllä iltapäivän kajo, aurinko vetäytyy vetäytymistään ja ilmassa on suuren sateen uhka. Koko päivän kaupungilla rampanneena ja kaukoviisaana juuri nyt olisi sopiva hetki ladata sisäiset akkunsa. Kohta kun sade lyö armotta niskaan, täyttyvät kaikki pienet sopit, kolot ja katokset, mukaan luettuna pikaruokapaikat. 

Fast Food, osa 1.

Kaksi pyörää, kopissa metri kertaa metrin luukku, josta nouseva savu värjää hetkessä koko tienoon. Kopissa on myös vetokoukun mahdollistava kiinnitys ja koko komeuden edustalla häärää mies toisessa kädessä paistolasta, ja toisessa paksu pinkka dollarin seteleitä. Ollaan keskellä New Yorkia, Lexington avenuen ja 42 kadun risteyksen laidalla. Lounasaika kiihkeimmillään ja sen myös huomaa. Pieni peltinen asuntovaunulta näyttävä koppero ajaa katukeittiön asemaa ja setelinipun omaava kokki, todennäköisesti valekokki, vaihtaa keltaisen sihisevän, mutta kuivahkon riisikeon muutamaan dollariin kekoa kaipaavalle. Ympärillä on hallittu kaaos – siltä osin ettei kukaan jää autojen alle – dollarit vaihtavat omistajaa, savun hälvettyä jonossa liikkuu asiakkaita joiden pukeutumisesta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä. Tuottaja löytäisi tuosta porukasta ihan mihin tahansa elokuvaan sopivalta roolihahmot. Näitä kaikkia yhdistää näläntunne ja halu päästä siitä nopeasti eroon. Ihminen on pohjimmiltaan barbaari.

New York Luodolla #3: Sandy Hook.
Vuodenaikoja & viinirypäleitä & Lobster Rollia.

Aallot ovat tuoneet simpukankuoria rantaan. Tunnelmassa on häivähdys loppukesää. Elokuun lopussa meren huminassa on syvempi ja tummempi kaiku kuin alkukesällä, on kuin aallot hyvästelisivät.
Näitä havaintoja pohtiessa keskipäivän aurinko on saavuttanut lakipisteensä. Pysyköön nyt hetken siellä, tähän on varauduttu, eväitä myöten. Valkoviini on jäähdytetty jo hyvissä ajoin ennakkoon sopivanlaiseksi tilaisuuden luonne huomioiden. Kiire ei vaivaa, ei juuri mikään muukaan, New Jerseyn aurinko takaa leppoisan iltapäivän. 

New York Luodolla #2: 20.8.13 Houston st & Bowery St, kulman kuppila

Kuppilan levyautomaatti jauhaa Hank Williamsia ja Lou Reediä vuorotahtiin. Äänentoistossa on toivomisen varaa, diskanttinappulaa voisi kääntää kaakkoon päin mikäli sellainen nappula olisi soittimessa vielä paikallaan. Hank ei kuulosta yleensä näin tunkkaiselta.

Ajatus katkeaa kuin tiiliseinään, samoin hyräilyni, jossa niin kirkkahasti kimmeltää tuo ulappa Airiston. Askel on tänään ollut kepeä, aamun kirkkaudessa on juuri sitä Pentti Viherluodon tavoittelemaa aamua Airistolla, jonka lopettaa kadunlakaisukoneen yskintä ja sen dieselkoneen pölläyttämät savupilvet, suuremmat kuin Valkeakosken tehtaiden.

New York Luodolla #1:
Gramercy Park – On The Sunny Side Of The Street

9.8.2013 Gramercy Park. 
Kirjoitusalustana pienen tavernan vanerinen terassipöytä. Alkamassa lounas, tarjoiluhenkilökuntaa istuu viereisessä pöydässä syömässä paahtopaistipatonkia, joka on pituudeltaan ja paksuudeltaan lähellä koivuhalkoa, sellaista jonka suomalainen koura tottuneesti paiskaa saunan pesään ja vain sekunteja myöhemmin sen voi kuulla ritisevän iloisesti. Lämpötilan puolesta ollaan ruotsalaisessa saunassa. Hieman nihkeää ja kuten kuvaan sopii, kahvissani outo sivumaku. Muistan lukeneeni jostain tarinan jonka mukaan yksi maailman hienommista kahvilaaduista saadaan kissan ulosteesta, ja että sen hinta olisi satakertainen verrattuna Juhlamokkaan. Ajatus on outo.

painonpudotus

Elämäntapahallinnassa ja muoti-ilmiöissä paneudutaan nyt viinitastingin ihmeellisyyksiin. Klikkaamalla lasia pääset katsastamaan suoraan paikan päälle, kuinka testaus sujuu. Teksti on kirjoitettu reilu vuosi sitten, mutta arvio on vanhentumaton ja väärentämätön. Siinä on hyviä vinkkejä harrastelijoille, ammattilaisille kuin myös aloittelijoille. Olkaa tarkkoina kun väännätte viiniä testipenkissä. Pruuvereilla on arvaamaton vaikutus.

Näkyvät tulokset hetkessä

quickweeks

Lauantai, 18. kesäkuuta

6:05

Takana tunnin yöunet, toisin sanoen kevyt torkahdus, edessä kinkku-juustosämpylä. Kellon viisari lähtee kiipeämään tästä ylöspäin. Vireystila medium miinus, mutta ottaen huomioon Olon terassilla nautitut grappat ja sikarit menneen vuorokauden taitteessa, todettakoon että plussan puolella ollaan, vielä kun sain matkalaukkuni hihnalle ehjänä.

Matka Obaman ihmemaahan on saamassa suotuisan alun, paitsi kinkku-juustosämpylästäni on unohtunut juusto välistä tai sitten en vaan maista sitä.

Finnairin loungesta san heti kättelyssä vastapalloa eli pakit, koska koneessa, johon hetken päästä sulloudun, siipiä koristaa British Airwaysin tarrat. Vaikka lipuissani on Finnairin printit, ovat ne kelvottomia loungessa tänään. Olisi pitänyt hankkia kuulemma Finnairin sivuilta. Niinpä, mutta silloin en päätyisi Washingtoniin. Selitykseni ontuu, kinkku-juustosämpylä ilman juustoa jää kesken ja valkoviinistä voi vain haaveilla. Toivon Obaman tarjoavan pienen kuohuvan kun saan raahattua luuni ja matkalaukkuni iltapäivällä Obaman aikaan hotellille.